keskiviikko 18. toukokuuta 2016

KUVAPÄIVITYS 18.5.2016

Uskollinen raksa-auto
 

Tämä auto on palvellut tiensä päähän ehkä
 

Pikkuhiljaa rupeaa näkymään mun kerrostusidea pihassa eli kolmen kerroksen kakku tulee takapihalle. En kadu yhtään, että
jätin palan kalliota näkyviin
 


Ihan erinäköinen toisesta suunnasta ihan kuin kaatopaikka ja puut vieläkin pilkkomatta, mutta tuohon talon eteen tulee terassi joka jatkuu rappusia pitkin etupihalle saakka sitten joskus...


 
Tämä kuvakulma taas näyttää siltä kuin mitään ei olisi edes tehty....
 

KESÄ TULI KYLÄÄN

kesä tuli ja hommat jatkuivat. Mitä ihmettä me ollaan tehty sitten huhtikuun alun? Itsellä ei ole enää tarkkaa muistikuvaakaan. Päivät menevät liian nopeasti ja varsinkin silloin kun kaatosade yllättää kesken parhaimman muuraushetken. 
No en me jotain tehty kun ollaan saatu piha muokkailtua oikeaan korkoonsa melkein ainakin yhtä sivua lukuun ottamatta se odottaa vähän isompaa toimenpidettä.

Yläkerran muuraus on hyvässä vauhdissa myöskin. Kattotuolit tulla tupsahtivat vähän liian aikaisin tontille, mutta kun kerrottiin, että hinta muuttuu jos toimitus tulee kesän kiireisimmälle ajalle ja tarkan pennin venyttäjänä näinhän en voinut antaa käydä.  Olin siinä uskossa, että soittavat ennen toimitusta, mutta tämäkin tietenkin oli vain minun pääni sisällä kehitetty harha joten ristikot jäivät sitten väärään paikkaan ym. säätämistä on ollut, mutta nyt toivotaan pitkää kuivaa kesääJ

Tässä vähän kuvapäivitystä. Ai niin onhan me paljon siivottu tonttia myöskin.

Eka näytti tältä talon takana

Sitten tältä kun maat valuivat monttuun...ja nuo isot kivet...vähän aikaa oli tontti kuin kivenpyörittäjän kylä taas kerran.

Eräittenkin lapiotyötuntien jälkeen näytti sitten tältä....ihan kaikkea ei sentään tarvinnut lapioida, mutta uskomaton määrä kuitenkin

Kaivuri saanut ekan kerroksen tasattua

Taas kamat edessä juuri väärään aikaan

Tästä se taas lähtee etenemään ehkä????


Kattoristikot....hym ihan väärässä paikassa ups:(

Tähän tulee mun ulkoporeallas jos yhtäänkään jää rahaa. Paikka kuitenkin kaivettava perustuksille varulta ainahan tän montun sitten voi peitää ties millä jos ei sitä allasta saa.