perjantai 26. lokakuuta 2018

Kesä-Syksy 2018 pihatyöt jatkoa

Hupsista nyt on käynyt blogikirjoituksessa oikein kunnon pitkä tauko...mitähän ihmettä olen oikein touhunnut.
Me saatiin jossain heinäkuussa kaupungilta toimenpidelupa ja saatiin jatkaa hommia, mutta sitä ennen työskenneltiin takapihalla sekä sivussa, mutta yllätys tulikin ne heinäkuun helteet jotka hidastivat kovasti. Kuumuus oli liikaa eikä maalaamisesta meinannut tulla yhtään mitään.
Onneksi kuitenkin saimme melkein koko maalausurakan suoritettua.
Sen jälkeen Felipe siirtyi työstämään tukimuuria . Paras vaan päivittää näin valokuvien avulla:




 
 

perjantai 18. toukokuuta 2018

Pihatyöt seis Toukokuu 2018

Työt ulkona ovat seis…Piti rakentaa jonkin näköinen tukimuuri/aita valuharkoista, mutta
naapuri sitä ei hyväksy joten mennään pitkän kaavan kautta. Odotellaan, että arkkitehti piirtää kuvan ja sen jälkeen sitten tietty lupaprosessi. No me tehdään tässä välissä jotain muita pihatöitä sitten, että ei sentään tarvitse ihan laakereilla levätä.
Terasseja olisi tarkoitus pari väsätä, maalata ja listoittaa puuosat, mullat levittää ja ehkäpä saada jo jotain kasvejakin pihamaalle.
Sisällä ei sitten kuitenkaan saatu ihan joka kohtaa valmiiksi ennen ulkotöiden aloitusta eli vähän liian optimistinen olin, että syksyyn mennessä tämä koko urakka olisi ohi
Välillä kyllästyttää niin vietävästi. Rakennustarkastajakin väsähti niin pahasti et jäi kivien sekaan lepäämään😊
Varmaan helppo huomata miksi halutaan tähän kohtaan näkösuojaa...