maanantai 28. joulukuuta 2015

Talvirakentamista

Joulu tuli ja meni onneksi. Olihan toki joulunaika tontilla ihan mukavaakin. Kalatkin savustuivat siinä samalla. Itselle kävi vaan tässä ennen joulunpyhiä sellainen moka, että tilasin vääriä harkkoja.
Palkkiharkot loppuivat pahasti kesken kun sen sijaan lämpöharkkoja seisoo tontilla vähän liikaakin. Toki ne myöhemmin menee käyttöön, mutta just nyt ois tarvittu ne toiset.
Sitten iski nämä pakkaset. Voih tarkoittaa sitä, että ei sitten saada niitä ontelolaattoja vieläkään ja ollaan kellarinkin osalta taivasalla tai muovin alla. Jos ennustetut lumisateet tulevat ensi viikolla niin tähän päättyy tältä osalta rakentaminen ja alkaa talvitauko.







lauantai 19. joulukuuta 2015

NO ONKOS TULLUT KESÄ.......

KUVAT KERTOO ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA:


Sininen taivas jihuu yksikin päivä on tärkeä
 

Mylläri hoi!
 


PUUKASA JOKA ODOTTAA TEKIJÄÄNSÄ VIELÄ!!!
 
Vaikea vielä hahmottaa, mutta minä halusin ehdottomasti säästää tuon kallion myöhemmin selviää miksi.
 

Paperinpyörittäjäkin joutuu välillä muihin hommiin.
 




tiistai 15. joulukuuta 2015

PUTKIHOMMIA

No jo on kumma juttu kun putkari tulee tontille niin juuri silloin sattuu olemaan hyvä ja sateeton keli. Silloin olisi niin hyvä muurata harkkoja, mutta eipä mahda mitään onhan ne nämä kaivot ym. aika tärkeää asentaa paikoilleen vaikkakin ne nyt vähän häiritsee loppua kellarin muurausta, mutta eiköhän tästäkin jotenkin selvitä. Voi kun saisi jo pian tilata ne ontelolaatat niin tuntuisi siltä, että yksi määränpää on saavutettu.
Joulu me nyt ollaan vaan ihan suosiolla päätetty skipata tänä vuonna olkootkin niin, että joulu on kerran vuodessa vain, (anteeksi lapset, sukulaiset ja kaverit) mutta kohta on sitten taas jo juhannus:). Joku viisas sanoi, että meillä menee kolme vuotta rakentaa tämä mökki, mutta kunhan nyt edes ensi jouluna (2016) jos muuttaisi niin sama se jos ei ihan valmis ole kunhan on keittiö, suihku/wc. No joo pyykitkin olisi kiva pestä, että ehkä asentaa sitten vaikka yläkertaan väliaikaisesti pyykkikoneen sen toisen tiskikoneen tilalle...... vähän niin kuin englannissa pestään pyykit keittiössä:). Vai pestäänkö ne keittiössä olen vaan telkkariohjelmissa nähnyt????

Tässäpä vähän kuvapäivitystäkin:

Jaahas mikäs osa tähän sopisi?
 

Enää suihkut tohon paikalleen niin voi peseytyä. Vähän voi tulla vilu, mutta who cares?



Onko joku joutunut nurkkaan häpeämään vai onks tää nyt vaan niin, että meitä ei kuvata kiitos?

Työpäivän jälkeen kun tulee tontille niin on ilmestynyt putkia sinne tänne. Jännä nähdä sitten osuvatko niihin kohtiin kuin pitää eli onko mittamies ollut tarkkana?????
 

tiistai 8. joulukuuta 2015

MUURAUSTA JA SEKALAISTA TOIMINTAA

Tämä syksy on ollut suotuisa lämpötilojen puolesta, mutta ihan liian sateinen ja se hidastaa hommia huomattavasti. Toki niitä hommia on joku tai jokin hidastanut alusta asti:

No siis joo kesäkin oli siinä välissä ja lomat.....



1
Naapuri hidasti heti alussa töitä kun ei allekirjoittanut sitä naapurinkuulemis paprua joten kaupunki kuuli heitä...siinä meni n. 3 viikkoa hukkaan, joka on pitkä aika raksahommista.

2
Espoon kaupungin valvonta  joka on tavoitettavissa vain rajallisen ajan päivässä tai ovat koulutuksessa juuri silloin kuin apua tarvitsee eniten.

3
Sääntöjen tulkinta voi aiheuttaa päänvaivaa jos ei ihan tavattoman perillä ole joka ikisestä muutoksesta tämä siirsi louhintatöitä. Huomasin myös sellaisen piirteen, että rakennusvalvonnan säännöt ovat kirjoitettu niin kuin kaikki rakentasivat kerrostaloa joten niistä pitää sitten hyvin osata erottaa mikä koskee omakotitalorakentajaa ja mikä ei...Ajallisesti tämä häsäkkä n. 1 viikko.
Oli muuten kirjoitus Rakentaja lehdessä otsikolla: Espoon kaupungin rakennusvalvonta kuriin....mitä lie tarkoittaa en ehtinyt lukea itse artikkelia???

5
Työmaavalvonnan puute joka johti hitaaseen alkuun kaivuuhommissa sekä siihen, että louhintaa jouduttiinkin jatkamaan uuden urakoitsijan jo aloitettua työt. n. 4 pv.

4
Urakoitsijan vaihto no tässä ei mennyt kuin yksi viikonloppu.

5
Tavaratoimitukset näin talvella ei edes saa betonikuormaa samantien jos haluaa sen tietystä paikasta.
2 pv.

6
Naapureiden putket ja tie osittain meidän tontin puolella hidastaa kaivuu töitä kummasti ja siihen liittyvä byrokratia, sähköpostirumpa sekä stressi. Tätä en osaa ajallisesti mitata kun vaikuttaa välillisesti ja välittömästi niin moneen eri asiaan.

7
Vesisade n.1-2 viikkoa  siihen liittyvä suojaaminen

8
Rakennesuunnittelun hitaus

Onhan näitä muitakin, mutta tässä näitä jotain jotka ovat jääneet mieleen.
Oli miten oli muuraus on meneillään ja jos talvi sitten sieltä tulla tupsahtaa jossain vaiheessa niin ei
tunnu ihan niin pahalta aloittaa kevään koittaessa uudestaan jos ei ihan nollasta tarvitse taas aloittaa. Kohta on muuten 2000 lukijaa joten joku muukin lukee tätä päiväkirjaa kuin Satu:)


Suojausta

Autopaikka alkaa hahmottua pikkuhiljaa, mutta ei päästä oikein kunnolla tätä vielä totetuttamaan niin kuin haluttaisiin



lauantai 28. marraskuuta 2015

Muuraustyöt alkakoot ehkä

Rautaa on liikaa joten miksi ei käyttää sitä sinne minne voi
 




Voisiko olla edes yksi päivä ilman vesisadetta tosin mahtavaa ettei ole pakkasta
 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Anturat valettu

Tämäkin päivä se sitten vihdoinkin koitti kun saatiin ensimmäinen valu tehtyä jihuu. Huomenna pitäisi päästä jo sitten harkkojen kimppuun...jos tulee toimitus sovitusti tontille.






Näyttää niin pieneltä


Lisää kuvateksti

maanantai 23. marraskuuta 2015

Budjetti ja sen pitävyys sekä laskutus


Tässä lupaamani kulupäivitys tai budjetti. Lunttasin vähän muiden blogeja ja siellä oli hyvä kultainen neuvo  siitä, että budjettia ei kannata etukäteen julkaiseta se on nimittäin sitten niin, että kun pyydät tarjousta jostain tuotteesta ym niin se maksaa just vähintääkin sen budjetoidun verran:) Joten tässäpä vain toteutuneita kuluja. Puuttuupa vielä muutama laskukin joita ei ole vielä tullut esim. sähköliittymä, osa suunnittelusta, Lvi-tarvikkeet.....
No tästä varmaankin näkee jo, että ei olla budjetissa pysytty..muutama juttu meni pieleen heti kättelyssä jos vertailen mitä on muilla tullut maksamaan esim. pohjatyöt.

Ensimmäisen kaivinkoneurakoitsijan kanssa saatiin homma päätökseen ja laskusta töiden osalta sovittua hinta alas joten viimeisen laskun osalta itse työstä maksettiin puolet alkuperäisestä, mutta kuorma-autojen osalta kokonaisuudessaan. Tältä osin siis päästiin sopuun.


Laskut
Touran Puu-apu 950  piha puun kaatotyöt
Ylijäämämaat ja kannot 2281,6  maatyöt kantojen poisto ja lempatun maan vientiä pois
Grano oy 37  kopio
Uudenmaan Pohjatutkimus 1200  pohja maaperätutkimus
Maanmittauslaitos

186,2  legal
AMW-suunnittelu oy 2604  suunnittelu rakenne
Suomen Lvis-Suunnittelu 142  suunnittelu energiatodistus
Paku kympillä  75   Tarvikkeiden noutoa( työkalut ym) Konnevesi
Grano oy 35,01  kopio
Grano oy 133,75  kopio
Certus Art Ky 3508,21  suunnittelu arkkitehti
Verohallinto 139,65  legal kiinteistövero (vanha talo)
Grano Oy 21,08 kopio
Sähkö Sinrami Oy 641,4  sähkö sähkökaappi ulos
AMW-suunnittelu oy 2430,4  suunnittelu rakenne
Ämpäri 13745,4  maatyöt ensimmäinen erä sen jälkeen kun kannot jo viety + ylijäämämaata
Maanmittauslaitos 111  legal
Uudenmaan Pohjatutkimus 250  suunnittelu ylimääräinen käynti
PP- Kiinteistötekniikka 945  suunnittelu LVI IV
Espoon Kaupunki 3248  Lupa rakennuslupa, 
Grano oy 90,46  kopio
Hälytyslaite + kamera + osat 750 turva messutarjous
Jääkaappi 1500  keittiö messutarjous
Tintin Tarrapointti 27,74  valvonta työmaakyltti
Suomen Räjäytyslouhinta Oy 9299,91  pohja räjäytystyöt tontilla
Ämpäri 7877,10   maatyöt lasku neuvoteltu alaspäin työn osalta silti paljon.
HSY 4960,62  kunnallistekniikka vesiliittymä
Suomen Louhintakonsultit oy 3196,98   suunnittelu
Meluselvitys 317  suunnittelu            
Grano 13,64  kopio
Suomen Rakennevahvistus Oy 781,22  pohja ruiskubetoni työt rinne ettei sorru
Suomen Louhintakonsultit oy 815,52  suunnittelu ylimääräinen kulu mittareista ym. Kun louhinta jatkuikin
Maavaliot Oy 5722  maatyöt uusi kaivinkoneurakoitsija
Rudus 797,07  soraa
Grano 83,56  kopio
Stark 1017  antura
69934,52

Yhteensä...so far...

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Rakennuksella tapahtuu

Tähän väliin pieni kuvapäivitys odotellessa sitä budjettia.......jos katsotte niitä aloituskuvia niin on tässä aika duuni ollut saada nämä maanvaihdot, räjäytykset, tehtyä ja jotenkin pidettyä vielä naapurin tie kasassa. Heiltä on saanut apua ja kysyä aina mitä vaan tarvis....jos on huonoa onnea ollut niin onpa ollut myös hyvää. Kiitos naapurit!





Tämä oikealla oleva tie on ollut iso haaste. Meillä on ollut mahtava tuuri, että on ymmärtäväiset naapurit iso kiitos heille!!!!
 
 
Ja yksi video

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ja kyllähän me louhittiin


Lisää jouduttiin louhimaan niin kuin epäilimme. Edellinen maaurakoitsija oli sanonut minulle ja meidän vastaavalle pariinkin otteeseen, että viemärilinja on kaivettu kerran kokonaisuudessaan auki ja se riittii minut vakuuttumaan siitä, että lähetinpä sitten sen lohintaporukan pois mattojensa kanssa. Mittarit noudettiin myös pois naapuritaloista.

 Uuden maanarakantajan aloittaessa (Maavaliot Oy) 
 työt hän huomasi, että ei sitä viemärilinjaa ole kertaankaan avattu ja kalliohan se sieltä sitten paljastuikin. Ei muuta kuin soittorumpa käyntiin:
Saako kaivuri kaiken louhijoille valmiiksi ke mennessä (saihan se kun tietää mitä tekee)
Mittarit takasin naapurin taloihin kiinni
Matot ja porari takasin
ja loupuksi louhintaporukka (nopeasti tulivat takaisin)

Ei siinä mitään virheistä oppii, mutta nämä oppirahat ovat tulleet kalliiksi ja siitä seuraavassa tekstissä sitten lisää. Tappelua laskusta ja kaikkia kiinnostava aihe budjetti! Lähinnä onko sellaista ja sen pitävyys.

Tällä viikolla tapahtuneista sen verran, että me niin kuin tavallaan aloitettiin kaikki uudestaan tai no ei sentään ihan, mutta kun Maavaliot oy:n Juha aloitti tiistaina aamupäivän aikana tontilla niin vielä ajettiin yli 30 kuormaa maata tontilta louheen, moreenin ja siltinsekoitusta. Hän sai sen pohjan kaivettua vajaassa päivässä siihen pisteeseen, että louhintaporukka pystyi vihdoinkin näkemään minne sinne pohjaan oli jäänyt pari sellaista kohtaa joita jouduttiin vielä ampumaan samalla   louhittiin se  kanaali viemäreille myöskin. Suomen Räjäytyslouhinta Oy suoritti työt kunnialla loppuun ja louhinta meni todella hyvin eli kaikki ammunnat selvästi alle sallitun rajan. Näissä menikin sitten 1,5 päivää, mutta niin vaan perjantaina päästiin vihdoin ja viimein asentamaan vesi- ja viemäriliittymät sekä hulevesi huh, että koville on ottanut et tähän asti on päästy. Putkarina häärää Markku Väisänen Ky hän myöskin toimii Kvv-vastaavana. Enää ei tarvise minun miettiä ja murehtia, että tapahtuuko siellä tontilla jotain vai eikö tapahdu yhtään mitään.
Alla vähän kuvamatskuja sekä muutama muu urakoitsija joilta sain apua ja tarjouksia (kaikkiahan ei edes kiinnosta korjata toisten aloittamaa soppaa)

Alla yrityksiä jotka olivat valmiita jatkamaan:
  • Jyri Peltola Stevivo Oy puh. 050 3816501
  • Maanrakennussaaka.fi Facebookissa: saaka Oy Saaka Oy AA luottoluokitus ja ammattitaitoiset työntekijät. 
  • Sorakolmonen Oy
KUVAT MUUTEN LÖYTYY KUN PAINAA LINKKIÄ LISÄTIETOJA

tiistai 10. marraskuuta 2015

Maarakennustyöt ja niiden ihanuus


 


 

Mikä se on kun yrittää tehdä kaiken oikein niin huonosti käy? Kerrataanpa hieman mitä meidän piti tehdä ja mitä tehtiin elikkä:
 


Oli tarkoitus kilpailuttaa maarakennusurakka niin, että otetaan töihin kaivinkonekuski tuntihommiin.


Itse hommataan autot ajamaan maata pois tontilta ja toimitaan apumiehenä siinä vaiheessa kun täyttö ja täryyttäminen alkaa. (kuitenkin sovittiin et jos meitä tarvitaan aikaisemmin niin vain ilmoitus ja tullaan apuun) Näin me tehtiin viimeksi kun rakennettiin ja toimi hyvin. Paitsi silloinen kaivinkonekuski tuli silloin kun huvitti, lainasi(varasti) meidän kaivonkannet jne, mutta hän osasi duuninsa.


Louhintaan otetaan tarjoukset ainakin kolmesta eri paikasta samoin tarjous erikseen katselmuksista ja tärinämittareiden asennuksesta. Paras tarjous oli Suomen Rakennuslouhinta Oy:llä ja oli heillä myös suositukset tuttavalta joten valita oli selvä. Katselmukset suoritti parhaan tarjouksen antanut Suomen Louhintakonsultit oy ja heistäkin meillä oli suosituksia joten sekin valinta meni  nappiin.


(Huomautetaan tähän väliin, että maatöistä eteenpäin teemme itse työt eli pitkästä rakennetaan sorapediltä ylöspäin.  Tähän korjaus eli mun mies, veli ja mun miehen serkku rakentaa.... eli en minä ehkäpä muutaman harkon jaksan kantaa:)


No niin jatketaan maatöistä en saanut tarjouksia keneltäkään joilta  aluksi kysyin ja epätoivoisena kysyin jopa sitä edelliseltä hulttiota, mutta häntäkään ei homma kiinnostunut joten päädyttiin sitten tähän mihin päädyttiin. Muiden osalta en osaa kokemuksista sanoa tämä on vain meidän tapaus.


Autoista ei myöskään tullut tarjousta, mutta yllättäen maarakentajalla oli yhteydet itse asiassa sama hemmo jolta me kysyttiin oli kysynyt maanrakentajalta saako meille antaa tarjouksen? What the fuck? Kartelli mikä kartelli onko sellaisia olemassakaan? Ei kun maanrakentaja oli sanonut et tietenkin meille saa antaa tarjouksen jota ei sitten ikinä tullut.


Tämä toimija jolta siis tarjousta eka kysyimme ei kuitenkaan autoja meille toimittanut vaan joku ihan muu firma. Tosin se toinen firma toi kaivinkoneen tontille siis se joka ei meille tarjousta maanajosta suostunut antamaan. Sekavaa vai mitä?


No ajateltiin, että tuo on nyt pientä vielä olkoot ainakin saadaan tuo kaikki muu kilpailutettua asianmukaisesti ja niin saatiinkin.


Sorat kilpailutettiin myöskin (no koskaan ei päästy niin pitkälle et kuormaakaan soraa olisi tarvinnut tilata joten pyysin tarjouksiin lisäaikaa).


Maaurakoitsija aloitti hommat ja yllätykseksi ihan eri tyyppi kuin jonka olin tontilla tavannut, mutta hän oli osakas ja sukulainen joten sekin vielä ok, meillä oli hieno Infra ry:n sivuilta  tulostettu paperi kuinka maatyöt pitäisi sujua sekä yrityksen tilaajavastuu.fi paperit, että kaikki verot ym. maksut on suoritettu eikä sitten muuta kuin hommiin. No me ei sitä kirjallista paperia saatu ikinä takasin kun sen alkuperäisen hemmon tuli se allekirjoittaa. Eka päivä sujui hyvin ja näytti, että kyllä tämä tästä lähtee kunnes seuraavalla kerralla kun tultiin tontille oli puikoissa eri hemmo joka oli juuri aloittanut sinä päivänä työt haiskahtaahan se vähän mut kun on vähän jo kiire ja puheet oli mahtavat… hemmo on niin hyvä parempi kuin kukaan meistä jne. jne….puheen helinää jota uskoo….tämä tollo hemmo.


No näillä sitten mennään. Jotenkin tuntui, että kaikki oli nihkeää ihan kuin se kaivurin kauha ei oikein osuisi siihen maahan vaan se vähän kuin huitoo ohi, mutta pitäähän hemmon saada tottua siihen masiinaan ensin ja varsinkin itse olen aina ollut puolestapuhuja et miten nuoret oppii työt jos kukaan vanhempi, kokenut hemmo ei niitä halua opastaa kun ovat vaan tiellä joten annetaan mahdollisuus nuorille myöskin oppia. Jos kukaan ei halua nuorta oppipoikaa niin mihin tämä maa sitten menee? Minä en tiedä ja haluaako kukaan nuori edes opetella ruumiillisia töitä sitä en tiedä.


Sitten alkoi se maanajo rumpa. Naapuri oli kysynyt, että voisiko saada pari kuormaa täyttömaata siihen aika lähelle….ei kuulemma sopinut kun ne maat oli määrätty ajamaan johonkin muualle. Kun tulin tontille puhalsin pelin poikki ja sanoin, että ne maat ajetaan sinne minne me sanotaan ja tässä tapauksessa tietty sille naapurille ja vielä toinenkin naapurimme halusi sitä maata. Laskulla tämä ei meille alennuksena näkynyt, mutta ei niitä kuitenkaan oltu meiltä laskutettu, mutta miten sen selvittää onko vai ei kun ei laskettu niitä kuormia? Näin jälkiviisana ois pitänyt.


Tässä vaiheessa aloin kuumeisesti etsiä kenelle sitä maata voisi tai minne toimittaa ilman niitä kippausmaksuja, koska maa oli kantavaa moreenia ja myöhemmin louhinnan jälkeen louhetta.


Parin hutipäivän jälkeen sitten löytyi mesta minne sitä ajaa. Jihuu ihan kuin tähän olisi ongelmat loppuneet siltä se silloin tuntui.


Tässä vaiheessa alkoi louhinnat ja ajateltiin, että ei nyt kannata kaivuria vaihtaa kun louhijat tarvitsee häntä koko ajan. Tämän piti myös olla sellainen vaihe joka sujuu ilman meitä. Mittamies kävi tontilla laittamassa kaikki merkinnät ja homma käyntiin. Maanrakentajat koko ajan puhui kuinka he antavat sitten porarille korkoa ym. Yksi päivä sitten satuttiin tontille yhtä aikaa porarin kanssa ja siinä pyysi kaivuria antamaan korkoa johon kuski vastasi, että ei hänellä ole laaseria….no joo onneksi meillä sattui olemaan autossa mukana oltiinhan sovittu et jos kaivuri tarvitsee apua korkojen tai minkä tahansa kanssa niin soittaa sitten meille ajoissa, että me voidaan varautua ja tarvittaessa ottaa vapaata vaikka töistä. Eivät soittaneet.


Louhintojen jälkeen louhijat jäivät odottamaan tietoa koska kaivuri on saanut pohjan auki jotta nähdään mitä pitää vielä louhia. Minä hullu olin siinä uskossa et se pohja on valmis ja vain jollain piikillä ja rammerilla sitten pari kohtaa pois…..voi pojat miten väärässä olin.


Tämän hetken ongelma on se, että se tontti on kuin alkupisteessä taas ihan kuin ei maata olisi pois viety vaikka onhan sitä tietenkin viety eli liioittelen vähän. En minä osaa sanoa kuormien määristä oliko ne vajaita silloin alussa kun kukaan ei ollut sitä valvomassa joten valvontaa tarvitaan vaikka se olisikin kaikille kurjaa. Muilla maamäärät 2-3 kertaistuu meillä varmaan jotain supermaata joka viisinkertaistuu eikä se lopu koskaan. Tonttu varmaan tuo öisin lisää heh.


Eli uudet kujeet uusi maanrakentaja palkattu ja tämä vaihdos olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin.


Louhinnat jatkuvat myös huomenna ja ehkä sitten vihdoin ja viimein loppuviikosta päästään täyttelemään  i hope.



Tämä tarinahan jatkuu sitten vielä, mutta nyt taukoa auts kun väsyttää………………..tässä kevennys kuvien muodossa

MIkä uus talo täällä on ihan hyvä olla:)

plaa plaaa ja plaa
 

 

 

lauantai 24. lokakuuta 2015

Hei me räjäytetään

Ja toivottavasti vain ja ainoastaan omalla tontilla. Eihän siihen räjäytystyön aloittamiseen vaadittu paljoa mitään ehkä n.30 sähköpostiviestiä, 26 tekstiviestiä, kymmenkunta pitkää uuvuttavaa puhelua, mutta sen jälkeen olikin sellaiset paperit, että ylempää hyväksymistahoa olisi ollut hyvin vaikea löytää. Presidentiltä maybe? työt matelee ne menee minun mielestä niin hitaasti, että ellei kohta jotakin ala tapahtua niin me kaivellaan ja pyöritellään niitä kiviä edestakas vielä joulunakin.Tarjouksia ei tahdo saada joten niiden pyytäminen kannattaa aloittaa kyllä hyvissä ajoin.
Itselleni annan sen neuvon, että kovin vihaisena ei kannata tätä blogia päivitellä.


Tähän mennessä voimme suositella:
(muut suositukset sitä mukaan kuin projekti etenee)

Huom! Yhteystiedot otettu suoraan netiltä joten nimet saattavat olla eri fonteilla ei kuvaa mitään paremmuusjärjestystä!!!

Arkkitehti Àrpàd Sailo SAFA

Lupavalmistelijat Espoon kaupunki (pohjoinen)harmi et jää juuri eläkkeelle.

Meidän vastaava ilman muuta Anton Donner Lujatalo Oy

Keskisuomessa :

Toimitusjohtaja, Lvi insinööri AMK
Pasi Puupponen
puh. 044 328 0872pasi.puupponen (at) ppkiinteistotekniikka.fi

Lvi suunnittelija, Lvi insinööri, AMK

Pääkaupunkiseudulla osaavaa Lvi-suunnittelua :


Teemu Saarinen, lvi-ins. (amk)
050 4160 146
Helsinki

Insinööritoimisto HTTC Oy
Porrassalmenkatu 1 A (3.krs)
50100 Mikkeli

www.httc.fi


SUOMEN 
RÄJÄYTYSLOUHINTA OY

Louhijantie 15
07510 Vakkola

Jyrki Peltola
puhelin: 045-208 9128
e-mail: jyrki.peltola@hotmail.fi

Miska Kokko

Projektipäällikkö, RI

miska.kokko@louhintakonsultit.fi

Jari Semi

Erityisasiantuntija, Vuoriteknikko

jari.semi@louhintakonsultit.fi

Lvi. Markku Väisänen KY
Sirkkamäentie 77
44300 Konnevesi

Kyltin teki meille ´Tiina (tintti) Hakala.
Osaavaa palvelua tarroitukseen, kopiointiin, työmaakyltteihin jne. lämpimästi suosittelen myös. Palvelu supernopeaa:)


Hah hah vähän huumoria tähän rakentamisen tylsyyteen! 


perjantai 16. lokakuuta 2015

Hei me rakennetaan

Niin kait. Rakennuslupa on nyt saanut lainvoimaisuuden ja rakentaa saa täysillä vai voiko? No ei voi Espoossa on uudet säännöt jotka ovat tulleet yllätyksenä, mutta eihän ne yllätyksiä ole vaan sitä, että en ole viitsinyt selvittää asioita perinpohjin....Jos joku tollo ei noudata sääntöjä ja yrittää louhiessaan ampua yhden korttelin taivaantuuleen, koska ei ole tarpeeksi suojannut räjäytettävää aluetta jne....viittaan nyt Matinkylän tapahtumiin joista tietty minulla ei tarkkaa tietoa ole mitä siellä sitten ikinä tapahtuikaan, mutta tästä syystä esim. Espoossa on säännöksiä tiukennettu. Meillä näistä siis ei ollut tietoa. Tiedonhan olisi toki saanut Espoon teknisestä keskuksesta tai internetistä.

Me on nyt suoritettu naapuritalojen (tai siis ne joilta se työ on tilattu) katselmukset, olen tarkistanut louhijoilta paperit, saanut tiedot, että heillä on vakuutukset, verot ym. maksettuna, räjäytyssuunnitelma ja ilmoitus poliisille tehtävästä louhinta työstä...niin riittääkö tämä????Ei riitä vielä pitää rakennesuunnittelijan käydä paperit läpi ja ilmoittaa, että hän on tyytyväinen ko. suunnitelmiin. Voidaanko sitten sen jälkeen luottaa, että kaikki menee täydellisesti no ei voida. Tiedottamisesta muistaminen, määräyksien tulkinta ne ovat joskus yllättävän sekavia ja silloin kuin pitäisi esim. rakennusvalvonnasta saada joku pian kiinni niin unohda.

Pieni vinkki....jos rakennat elä kiirehdi vaan varaa suunnittelulle tosiiii paljon aikaa ja tee joka ikinen tilaus kirjallisesti ja vaadi ja vaadi vielä enemmän todistuksia lippuja ja lappuja varaudu siihen, että rahaa palaa silti tuplasti esim . meidän tontilta on löytynyt kivoja kivenjärkäleitä eikä niitä ilman pilkkomista voi laitaa kuorma-auton kyytiin.
Hommaa esim. rauhoittava lääkitys, että jotenkuten rämmit tämän alkuvaiheen läpi ilman sydänkohtausta. Jos et itse osallistu ollenkaan rakentamiseen niin valvojan täytyy olla superluotettava henkilö joka ajattelee aina ja vain ainoastaan rakennuttajan etua. Miten se sitten varmistetaan ei mulla ole hajuakaan...
Kivenpyörittäjän kylä
 



Poraus hyvässä vauhdissa
 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rakennuslupa

Rakennuslupa saatiin jo syyskuussa ja vielä odotellaan sen tuloa lainvoimaiseksi.
Huomenna on aloituskokous Espoon kaupungilla ja sinnehän on pakollisia osallistujia:

Pääsuunnittelija
Vastaava mestari
Me rakennuttajat sekä
tietenkin kaupungin rakennusvalvonnasta tarkastaja.

Nyt on jo sen verran ollut vastoinkäymisisä vaikka kaikki on ihan alkutekijöissä, että eipä tuo itse kokous jännitä ollenkaan.

Maatyöt on kuitenkin saatettu jo alkuun, koska meidän tontilla ei ole mitään suojeltavaa vaan
se on tuollainen törkyinen rinne jonne on lempattu kamaa. Tähän asti löytynyttä:

rikkinäinen lentopalloverkko
muovia
jätebetonia
vähän rautaa
kantoja
kiviä
ja tietty se kallio josta kuvien yhteydessä lisää.

Koron otto...tästä pitäisi sitten kaivaa reilut neljä metriä alaspäin.


Maatöitä tekee Poika ja Ämpäri Oy. Mikä se sanonta on, että Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
Päteeköhän se myös yrityksen nimeen? Itselle tuli jotenkin nimestä sellainen fiilis, että ei ne oikeasti osaa...kohtahan se nähdään. Alku on ollut ihan jees. Meille tuli vaan sellainen pikku moka, että olisi kannattanut jo heti lauantaille ottaa kuorma-auto joka vie ylimäärämaata pois niin oltaisiin saatu työt hieman pidemmälle jo.

KALLIO MUUTEN LÖYTYI JO HETI TONTIN YLÄOSASTA JA PINNASTA JOTEN RÄJÄYTYSHOMMIIN JOUDUTAAN
Itse olisin halunnut säilyttää kalliota mahdollisimman paljon, mutta pakkohan se on siitä talon alta poistaa.
Sitten voi kesällä istuskella kalliolla ja laulaa sitä kamalaa biisiä.

 

tiistai 29. syyskuuta 2015

Mitä muuta voi rakentaa kuin talon?

KILJOTIININ?
EI SENTÄÄN VAAN OMAN TORTILLAPURISTIMEN
JAMII
ONKO JO VALMISTA?
NYT EI JAKSA MUUTA KUIN LEPÄÄ
 

lauantai 26. syyskuuta 2015

Rakennuslupaa odotellessa

Käytiin Felipen kanssa tänään Tallinnan reissulla hakemassa ihan sikana alkoholia ties kenelle..huh huh! :D
Meno matkalla saimme kuitenkin nähdä taas sen kuinka ihmiset eivät vain noudata sääntöjä. Ihan sama kuinka niistä kuulutetaan, niin se ei vaan kaikkien kalloon uppoa. Se tyyppi jätti sen kassin pöydän viereen vahtimatta. Ei siinä mitään jos sen siihen hetkeksi jättää kun käy vaikka baari tiskillä hakemassa ylikalliin konjakin, mutta tää tyyppi kuljeskeli pitkin poikin laivaa ihan ulkona asti ja mua vaan  rupes jossain vaiheessa ärsyttää. Eikös nää säännöt koskekkaan kaikkia?
Joo joo..pieni juttu varmaan monelle muulle, mutta jos kerta on säännöt niin eikös niitä silloin kuulu noudattaa. Lopuksi se tyyppi totes, että kyllä MINÄ saan! Sanoo suomalainen MIES! Jep jep..olis tehny mieli ottaa se kassi siitä lattialta ja heittää se sinne mereen! Siinäpähän olis sit valitellu! :P

Kotiin tullessa meitä odotti puhdas koti kun Piia ja Jasmin oli tullu kylään..olipas kivaa..ei tartte aina kaikkea itse tehdä. Päästiin suoraan sohvalle istumaan ja avaamaan juomat..jee! :P

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Keittiösuunnitelma

Keittiösuunnitelma...ei tule mitään punaista värit ovat hieman kuvissa pielessä
Kaapit: Kiiltävää mustaa ja valkoista
Astianpesukoneita 2 ja molemmat sijoitettu kalusteisiin ei siis harmaa niin kuin kuvassa.
Lattia myöskin musta
 
 
 
 
 
 




Hbitare ja haaveita

Nämä pöydät haluaisin alakerran oleskelu/baarihuoneeseen
+ vaaleanpunaisen sohvan
 


Keittiöön pari tämmöistä hanaa....

Lasimosaiikki...mistä löytyisi kohtuu hintaan?????

Musta kaakeli keittiöön muuhun tilaan tuo oikeanpuoleinen vaalea. Olivat luonnossa nähtynä hienompia kuin kuvassa.